Milloin:
2.2.2018 @ 19:00 – 21:00
2018-02-02T19:00:00+02:00
2018-02-02T21:00:00+02:00
Hinta:
27,50
BROADCAST

Broadcast yhtye tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna -81 julkaistulta, yhtyeen nimeä kantavalta pitkäsoitolta lohkaistulla singlellä Pasific. Jo tuolloin kriitikot kiinnittivät huomiota bändin musikaaliseen osaamiseen ja erityisesti moniäänisiin lauluosuuksiin. Broadcast on julkaissut yhteensä 6 levyä, joista Who’s got the ball levyn single You Break My Heart lienee soitetuin. Vastoin yleistä käsitystä, yhtye ei ole koskaan hajonnut, vaan se on pitänyt epämääräisen mittaisen tauon. Tuon tauon aikana yhtyeen jäsenet ovat sekä luoneet soolouraa tahoillaan, että soittaneet maan nimekkäimpien artistien levyillä ja taustabändeissä. Broadcastin pisimpään yhdessä työskennellyt kokoonpano teki yhden festivaaliesiintymisen, minkä jälkeen some oli pullollaan kyselyjä: Milloin pääkaupunkiseudulla?

Tilaa Fazerin väliaikatarjoilu ›