Samuli Edelmann ja Jukka Perko yhdistävät taiteelliset voimansa ja lähtevät yhteiselle konserttikiertueelle syksyllä 2017. Konserttien ohjelmisto pureutuu syvälle suomalaiseen sielunmaisemaan yhdistellessään kummankin taiteilijan versioita rakkaista klassikkovirsistä. Oi muistatko vielä sen virren-nimeä kantava konserttikiertue käynnistyy marraskuun 23. päivä Järvenpää-talosta ja jatkuu aina joulun aluspäiviin asti. Edelmannin ja Perkon rinnalla musiikillista kokonaisuutta täydentää kosketinsoittaja Matti Paatelma.

Virret ovat kulkeneet osana kansakuntamme historiaa jo vuosisatoja. Ne elävät ajassa ja ovat saaneet uusia muotoja ihmisten tarpeiden mukaan. Jukka Perko julkaisi vuosituhannen vaihteen jälkeen uraauurtavan ja menestyksekkään virsilevynsä Kaanaanmaa. Levy nousi listoille ja myi yli kultalevyyn oikeuttavan määrän, joka on jazzlevylle merkittävä saavutus. Samuli Edelmann on julkaissut kolme Virsiä-nimellä otsikoitua albumia, jotka avasivat uuden kauden Samulin musiikiuralla. Albumien yhteismyynti on tänä päivänä yli 200 000 kappaletta.

Kummankin taiteilijan virsikonsertit ovat olleet jo pitkään joulunajan toivotuimpia ja suosituimpia konsertteja.

  Tilaa Fazerin väliaikatarjoilu ›