Koska:
1.12.2017 @ 17:00
2017-12-01T17:00:00+02:00
2017-12-01T17:15:00+02:00
Hinta:
Maksuton

Suomen itsenäistymisen vaiheita sekä suomalaisen yhteiskunnan rakentumista tarkastelevan Suomen itsenäisyysjulistus – miten Suomi syntyi ja rakennettiin? -seminaarin puhujiksi ja panelisteiksi saapuu akateemisia asiantuntijoita ja poliittisia vaikuttajia valtakunnan huipulta. Seminaari on osa Järvenpään kaupungin Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Syynä seminaarin järjestämiseen Järvenpäässä on senaattori Emil Nestor Setälä (1864–1935), joka oli keskeisenä henkilönä mukana maamme itsenäisyysjulistuksen laatimisessa. Suomen kielen ja kansanrunouden tutkija Setälä hankki vuonna 1922 Järvenpäästä nykyisen Seurakuntaopiston paikalla sijainneen Hjeltin suvun huvilan, jonka nimesi Toimelaksi. Hän asui Toimelassa kuolemaansa, vuoteen 1935 saakka.

Seminaarissa kuullaan FT, professori Kari Hokkasen sekä VT, professori Martti Häikiön alustukset Suomen itsenäisyysjulistuksen valmistelusta ja sisällöstä sekä maamme itsenäistymiseen johtaneiden tapahtumien kulusta. Kari Hokkanen on kirjoittanut useita Maalaisliiton ja Keskustan historiaa käsitteleviä kirjoja. Hän on toiminut myös sanomalehti Ilkan päätoimittajana vuosina 1980–2007. Martti Häikiö on historiantutkija, joka on julkaissut teoksia sivistyksen, digikumouksen, yritysten sekä politiikan historiasta.

Paneelikeskusteluun Suomen rakentamisesta ja rakentamisen jatkumisesta tulevaisuudessa osallistuvat entinen pääministeri, entinen eduskunnan puhemies Paavo Lipponen, entinen pääministeri, kansanedustaja Matti Vanhanen sekä kansanedustaja, ministeri Ilkka Kanerva. Keskustelun moderaattorina toimii Järvenpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Järvenpään Suomi 100 -työryhmän puheenjohtaja Eemeli Peltonen.

Yleisöllä on tilaisuuteen vapaa pääsy.