Vaikutusvaltaisen Rolling Stone- lehden yhdeksi tämän hetken tärkeimmistä laulaja-lauluntekijöistä nostama amerikkalainen Joshua James tulee ensimmäistä kertaa esiintymään Järvenpää-taloon!
Joshua James, Evan Coulombe ja Mika Kuokkanen pysähtyvät kahden viikon suomen kiertueellaan Järvenpäähän torstaina 31. tammikuuta.
Tiedossa on erikoisherkkua, kun suomalaisen roots-musiikin soihdunkantaja Hoedown ja tämä kolmikko yhdistävät voimansa.
Illan aikana Hoedown ja Joshua esiintyvät yhdessä ja erikseen.

JOSHUA JAMES:
Hyvin omaperäisellä ja intiimillä laulutyylillään sekä vangitsevalla esiintymisellään yleisönsä hurmaavan Joshuan kappaleet ovat tulleet tutuksi mm. TV-sarja Sons Of Anarchyn katsojille.
Ympäri maailmaa esiintymässä kiertänyttä lahjakasta amerikkalaista folk-laulajaa on verrattu Bob Dylanin ja Neil Youngin kaltaisiin mestareihin.

EVAN COULOMBE:
Utahista Joshuan kanssa Suomeen tulee hänen pitkäaikainen kitaristinsa ja oikea kätensä Evan Coulombe.
Evanin äärimmäisen sävykästä ja tyylitajuista kitaransoittoa on ihasteltu Amerikan ja Suomen lisäksi ympäri maailmaa.

HOEDOWN:
Hoedown ei liiemmin esittelyjä Järvenpäässä tarvitse. Yhtye on vuosien varrella esiintynyt monien Järvenpää-talon konserttien lisäksi niin Puistobluesin päälavalla kuin klubeillakin.
Ninni Poijärven siirryttyä soolouralle ja Esa Kaartamon yllättävän poismenon jälkeen Hoedowniin tuli mukaan loistava laulaja-lauluntekijä ja multi-instrumentalisti Jere Ijäs.
Matka jatkuu!

Kokoonpano:
HOEDOWN:
Mika Kuokkanen: laulu, kitara, piano
Jere Ijäs: laulu, piano, kitara
Olli Haavisto: pedal steel, dobro, lap steel
Jarmo Nikku: kitara, mandoliini
Masa Maijanen: basso
Topi Kurki: rummut

JOSHUA JAMES- EVAN COULOMBE- MIKA KUOKKANEN:
Joshua James: laulu, kitara, piano, huuliharppu Evan Coulombe: kitara,
laulu Mika Kuokkanen: akustinen kitara, laulu, piano, huuliharppu

Kuuntele tästä Joshuan ja Evanin tyylikäs biisi ”Pretty Feather”
https://www.youtube.com/watch?v=OOzcR-I_iq0

  Tilaa Fazerin väliaikatarjoilu ›