Koska:
19.12.2015 @ 19:00
2015-12-19T19:00:00+02:00
2015-12-19T19:30:00+02:00
Hinta:
Aikuiset 20 €, eläkeläiset ja työttömät sekä alle 15-vuotiaat lapset 10 €.

Boedecker ja Vilponen tähdittää Arkin joulukonserttia Järvenpäätalossa
Kaksi suosittua ja levyttänyttä upeaäänistä naisartistia Johanna Boedecker ja
Virpi Vilponen toimivat pääsolisteina joulukonsertissa lauantaina 19.12.2015 klo 19.00
Järvenpää-talon Sibelius-salissa. Johanna Boedecker on laulanut ammatikseen jo 20v
Suomessa ja USA:ssa ja tehnyt yhteistyötä myös lukuisten tunnettujen artistien kanssa.
Virpi Vilponen on laulanut ensimmäisen äänitteen jo 18 vuotiaana sekä toiminut kysyttynä
artistina Suomessa ja Saksassa.

”Tämähän alkaa muodostua jo perinteeksi, kun viidettä kertaa järjestämme eri musiikkityylejä
ja perinteisiä joululauluja yhdistävän konsertin. Vuosi vuodelta tunnelma on kehittynyt yhä
intensiivisemmäksi. Olemme saaneet omien levyttäneiden artistiemme rinnalle myös upean joukon
vierailevia huippumuusikoita”, joulukonsertin tuottaja Jappe Vilponen hehkuttaa.
Joulukonsertin bändinä toimii legendaarinen Furaha-band, joka tunnetaan Suomessa jo vuodesta
1985 soul-, funk- ja gospelmusiikista. Konsertissa kuullaan myös muita vierailevia muusikoita.

Tämän vuoden konsertissa kuullaan soul/pop-vaikutteisia tulkintoja tunnetuista joululauluista sekä
perinteisiä ja vahvoja suomalaisia helmiä.

Konsertin tuotto lähetetään lyhentämättömänä Järvenpään Vapaaseurakunta Arkin pitkäaikaiseen
avustuskohteeseen Moldovaan, missä rahalla tuetaan paikallisia lapsia ja vähävaraisia heidän perustarpeissaan.
Moldova on yksi Euroopan köyhimmistä maista.

LIPUT: Ovelta tai ennakkoon ViaDia-tori Järvenpää.
Aikuiset 20 €, eläkeläiset ja työttömät sekä alle 15-vuotiaat lapset 10 €.
Lisätiedot: Jappe Vilponen, tuottaja, Järvenpään Vapaaseurakunta Arkki, puh. 050 460 9669

  Tilaa Fazerin väliaikatarjoilu ›

joulukonsertti_arkki