Vuonna 1964 perustettu Topmost on yksi niistä harvoista 60-luvulla aloittaneista kokoonpanoista, joka esiintyy yhä lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan. Mukana nykykokoonpanossa ovat Gugi Kokljuschkin, Harri Saksala, Eero Lupari, Holle Holopainen, Kisu Jernström ja Tommi Lindell.
Bändin ensisingle ”The In Crowd” ja ”Alone and Forsaken” julkaistiin toukokuussa 1966. Keikkojen myötä bändin suosio kasvoi. Topmost olikin pian ykkösyhtye Suomessa. Samana vuonna levytettiin käännöshitit ”Näen mustaa vain” ja ”Eleanor Rigby”. Vuoden 1967 alussa Topparit levyttivät Tukholmassa singlen ”Candy Girl / Two Kinds Of Lovers”, mistä äänitettiin myös suomenkielinen versio ”Aivan ehdoton / Hän sinut jättää”. Keikkoja tehtiin ympäri Suomea.
Vuonna 1968 valmistuneen ”Topmost”-albumin lisäksi julkaistiin myös Procol Harumin jättihitti ”A Whiter Shade of Pale” nimellä ”Merisairaat kasvot”. Bändin viimeinen single ”Meni remonttiin” tehtiin keväällä 1968.
Elämä vei yhtyeen jäsenet omille teilleen, mutta Topmost kokoontui uudelleen vuonna 1987 ja keikkailee nyt ahkerasti muun muassa Back to the Sixties -tapahtumissa.
Nyt Järvenpää-talolla todellista nostalgiaa, tule paikan päälle kuuntelemaan ”Näen mustaa vain” ja muut hitit!

  Tilaa Fazerin väliaikatarjoilu ›