Laulettuja tarinoita puhumattoman kansan rakkauden kaipuusta. Järvenpään teatteri sukeltaa Leevi and the Leavingsin rakastettujen hittien ja koskettavien helmien tarinoihin synnyttäen niistä yllättäviä tulkintoja. Leevi and the Leavingsin voimakkaan tarinallinen ja monipuolinen tuotanto avaa intiimin kurkistusluukun[...]
Joulukonsertin laulaja Lotta Häkkinen kertoo tulevasta konsertista; Olemme valinneet ohjelmistoon sellaisia kappaleita, jotka voivat herättää pohtimaan enemmän tämän hetkistä maailman tilannetta ja sitä, miten erilaisissa elämäntilanteissa ihmiset joulua viettää. Joulu kuitenkin saapuu jokaiselle – joka[...]
Tuusulanjärvi Big Band solisteineen saattaa meidät joulun tunnelmiin tunnetuilla ja vähän tuntemattomillakin sävelmillä sävytettyinä lyhyillä tarinoilla esitettävistä kappaleista. Tuusulanjärven Joulu on vuosittainen tapahtuma, jossa yleisö pääsee kuulemaan jouluista musiikkia ison orkesterin swing versioina. Tuusulanjärvi Big[...]
Jore Marjaranta, joka tuli tunnetuksi jo Leningrad Cowboys -yhtyeen keulahahmo-laulajana, on kaunisääninen pop-tenori. Hän on sittemmin tehnyt mittavaa soolouraa laulaja-lauluntekijänä useiden albumien ja esiintymisten myötä, tarttuen välillä myös kitaran varteen. Pianon ääreen istahtaa Olli Ahvenlahti, tuo television[...]