Suomalaisten rakastama laulaja ja lauluntekijä Lauri Tähkä lähtee vuoden tauon jälkeen mittavalle konserttisalikiertueelle syksyllä 2016.

Lauri Tähkä on myynyt yli 700 000 albumia ja tehnyt tuhansia keikkoja. Huikeista ja energisistä keikoistaan tunnetun Tähkän energia, karisma ja upea bändi on yhtälö, joka herättää odotuksia. Väkevien ja herkkien popkappaleiden tulkitsija taipuu moneen. Luvassa on ralleja, niitä sydäntä raastavia rakkauslauluja ja tietenkin sitä uutta tuotantoa. Konserttisali kiertueella kuullaan upea läpileikkaus kattavasta tuotannosta, isoja hittejä ja hiukan tuntemattomiakin lauluja, jopa levyttämättömiäkin lauluja.

Olen odottanut todella pitkään, että pääsen taas tienpäälle esittämään uusia ja kaikkea minulle rakasta materiaalia. Me ollaan bändin kanssa kovassa iskussa. Pian nähdään! -Lauri kertoo.

  Tilaa Fazerin väliaikatarjoilu ›