Beatbox-taiteen isä, Poliisiopiston 10 000 äänen mies Michael Winslow 25 keikan kiertueelle Suomeen

Amerikkalainen tähtikoomikko, näyttelijä ja beatbox-artisti Michael Winslow saapuu kiertueelle Suomeen keväällä 2018. 25 suomalaista kaupunkia kattava kiertue on ylivoimaisesti suurin Suomessa järjestetty ulkomaisen stand up -koomikon esitysten sarja. Winslow vieraili Suomessa viimeksi 2016, jolloin hänet näki Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Kuopiossa yhteensä yli 3000 katsojaa.

Winslow on esiintynyt yli 30 elokuvassa. Suuri yleisö muistaa hänet ennen kaikkea Poliisiopisto-sarjan äniefektimiehenä, veijarimaisena, esimiehiä ja rikollisia höynäyttävävä Larvell Jonesina. Winslow on ainoa näyttelijä, joka on esiintynyt Poliisiopiston kaikissa seitsemässä osassa. Larvell Jonesin myötä Winslow’sta on tullut etenkin 70- ja 80-luvulla syntyneille pop-ikoni – mistä kertovat myös viittaukset ”Poliisiopiston ääniefektimieheen” Simpsoneissa, Family Guyssa ja King of the Hillissa.

Michael Winslown uran alkupiste on lapsuuden kodissa, ilmavoimien tukikohdassa Washingtonim Fairchildissa, jonne ei saanut tuoda ystäviä. Seuran puutteessa hän alkoi imitoida eläinten ja moottoriajoneuvojen ääniä, ja kehittyikin ilmiömäiseksi ääniefektitaituriksi. Löydettyään kutsumuksensa viihdetaiteilijana hän liftasi Los Angelesiin. Asunnoton Winslow nukkui Venice Beachilla, kunnes voitti lopulta palkinnon Chuck Berrisin The Gong Show -ohjelmassa. 516,32 dollarin suuruisen palkintonsa turvin mies kykeni hankkimaan auton päästäkseen esiintymään kaupungin lukuisille klubeille. Lopulta ohjaaja Hugh Wilson ja tuottaja Paul Manslanski näkivät Winslow’n lämmittelemässä yleisöä ennen Count Basie Orchestran konserttia Long Beach Theaterissa, ja nuoren näyttelijän ja ääniefektitaitajan ura pääsi käyntiin.

”Winslow on hämmästyttävän hyvä imitoimaan melkein mitä tahansa – erityisesti ääniä, jotka eivät ole inhimillisiä tai ihmisperäisiä. Kuten kassakoneita, kärpäsiä, radioita, sähkökitaroita tai tyhjänä pyöriviä vessapaperirullia.” – Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomat 1.3.2012.