Huippusuosittu lastenorkesteri villitsee koko perheen

Liisa Kallion luoma neuvokas kilpikonna Pikku Papu on seikkaillut useissa lastenkirjoissa ja lauluissa. Pikku Papusta ja hänen ystävistään kertovia lauluja laulaa tietenkin Pikku Papun Orkesteri.

Viimeisimmällä, Pikku Papun Orkesteri -kirjaan liittyneellä levyllään kokoonpano vei lapset ympäri maailman countryn, samban ja afrikkalaisrytmien mukana. Levy sai Emma-ehdokkuuden Vuoden lastenalbumi -kategoriassa vuonna 2016.
Kilpikonna- ja muiden eläintarinoiden lisäksi orkesteri on tulkinnut ja sovittanut uusiksi perinteisiä lastenlauluja Mörri-Möykystä Lennä Lennä Leppäkerttuun. Kiertueella Pikku Papun Orkesteri esittää ensimmäistä kertaa livenä myös näitä Yleisradiolle uudelleen sovittamiaan vanhoja lastenlauluja!

Pikku Papun Orkesteri valittiin marraskuussa 2018 Vuoden yhtyeeksi Lastenmusiikkigaalassa.

Keikoilla Pikku Papun Orkesteri lyö päälle entistä leikkisämmän vaihteen. Perheen pienimmätkin pääsevät mukaan yksinkertaisiin koreografioihin ja leikkeihin, eikä laulun tarvitse kuulua vain lavalta. Myös riemunkiljahtelu ja tanssiminen on sallittua – jopa toivottavaa!