Koska:
25.10.2019 @ 19:00
2019-10-25T19:00:00+03:00
2019-10-25T19:15:00+03:00
Hinta:
32 €/ 29,50 €
Tarja Lunnas 30 VUOTTA JUHLAKONSERTTI

TARJA LUNNAS 30 V. juhlakonsertti

Tarja Lunnas viettää tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa, sillä hänet valittiin
vuonna 1989 Seinäjoen Tangomarkkinoilla tangoprinsessaksi.
Hän on osallistunut Eurovision laulukilpailujen Suomen karsintoihin kaksi kertaa.
Ensimmäisellä kerralla karsintakappale oli ”Naurus sunja katseesi sun” vuoden 1990
karsinnassa ja toisella kerralla kappale”Kuka tykkää suukoista” vuoden 1994 karsinnassa.

Syksyn sävel -kilpailuun Tarja osallistui kolme kertaa. Hänen kilpailukappaleensa ”Seine”
hylättiin kilpailusta vuonna 1997 ennenaikaisen mainostamisen vuoksi.
Kaksi vuotta myöhemmin hän sijoittui kilpailussa kolmanneksi kappaleella ”Lemmenpölyä”
ja vuonna 2000 ”Paratiisisaari” toi sekin kolmannen sijan.

Tarjan uralle on kertynyt listahittejä, mm.”Seine”, ”Pariisin kuu” ja”Pohjantähti”, useita albumeja, kultalevy ja Iskelmä Finlandia -ehdokkuus.

Tarja Lunnas julhii 30 v. juhlavuottain konserttikiertueella ja häntä säestää Rosso juhlaorkesteri. Mukana konsertissa on muun muassa Aikamiehet kuoro ja upea huilisti Katri Rehnström. Vierailevaksi solistiksi Tarja on valinnut J.Eskelisen .

Tänä vuonna juhlivat Aikamiehet -kuoro 55 vuottaan siitä, kun he aloittivat esiintymisensä. Aikamiehet on suomalaiselle yleisölle tuttu mm. kaikkien tuntemalla laululla Iltatuulen viesti, sekä -90 luvun loppupuolella Tämä Taivas, tämä maa – kappaleella, jonka Danny lauloi yhteistyössä Aikamiesten kanssa

Konsertin kesto 2 tuntia sisältäen väliajan

  Tilaa Fazerin väliaikatarjoilu ›